lauantai 26. syyskuuta 2015

Vauvamasukakku ♥

Tällä viikolla pääsin ensimmäistä kertaa tekemään vauvamasukakkua pikkuisen Tiitiäisen baby shower partyihin ♥ Aiemmin olen tehnyt kyllä muutaman tissikakun, joten ihan vieraasta hommasta ei kuitenkaan ollut kyse. Totta kai uuden tekeminen ja vielä toiselle hiukan jännitti, mutta googlettamalla toisten jo tehtyjä kakkukuvia ja lukemalla postauksia blogeissa, sain hyviä vinkkejä oman kakun tekoon. Tälläinen siitä sitten tuli...


Paistoin jalkapallovuokassa yhden pohjan, josta tein tuon masun ja lisäksi vielä yhden kääretorttupohjan, josta kasasin tissit kahteen isompaan mariskooliin. Kakun väliin laitoin laktoosittoman vadelmamoussen. 


Annoin täytteen hyytyä yön yli jääkaapissa ja aamulla kumosin pohjat ison alustan päälle. Tissit asettelin kiinni toisiinsa ja tuohon masuosaan. Sitten päällystin kakun sokerikreemellä. Kreemi on minusta parempi kuin kermavaahto, koska pitää paremmin kosteuden eikä kakun päällä oleva kuorrute ala niin herkästi kostumaan. Tämän jälkeen alkoi sitten se jännittävin osa eli kakun päällystäminen. Kiireen kanssa tätä hommaa ei pidä tehdä, muuten tulee sutta ja sekundaa. 


Aloitin kakun kuorruttamisen tisseistä. Kuorrutin koko rintaosan ihonvärisellä sokerikuorrutteella. Sen jälkeen liimasin paikoilleen nuo valkoiset pitsit ja viimeiseksi tein mekon yläosan. 


Tämän jälkeen päällystin masuosan tuolla vaaleanpunaisella sokerikuorrutteella. Yli menevän osan kuorrutteesta jätin makon helmaksi. Helma olisi laskeutunut kauniimmin, jos se olisi ollut hiukan ohuemmaksi kaulittu. Lopuksi vielä tein valkoisesta sokerikuorrutteesta nuo nauhat ja lisäsin muutaman kukan koristeeksi.





IHANIA BABY SHOWER JUHLIA MIALLE ♥

23 kommenttia:

  1. Aivan mahtava!! Vau! Siis oikeesti, niin hieno <3

    VastaaPoista
  2. Harmi, kun tällä iällä ei ole enää tarvetta vauvamasukakulle. Mutta toisaalta, tuo kuvastaa kyllä ihan hyvin omaa ulkomuotoani eli voisin tuollaisen haluta vaikka synttärikakuksi :D

    Kaunis on kakku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämänkin kakun tilaaja oli Tiitiäisen mummo eli kyllähän tälläisen voi tehdä sitten tulevien lastenlasten vauvakutsuille :))

      Poista
  3. Ihan mielettömän upea! Olet kyllä taitava!

    VastaaPoista
  4. Wau mikä kakku!! ❤️❤️
    Hei mihin sun toinen blogi on hävinny??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina ♥ Kyllä se on olemassa ihan entisessä osoitteessa. Se on vain eri profiilin alla :))

      Poista
    2. Aaa no siks en löytäny :)

      Poista
  5. Todella kaunis! Ja miten onnistuneet juhlat. Kaunista sunnuntaita!

    VastaaPoista
  6. Kyllähän minä kaikenlaisia babyshower-kakkuja ja tissikakkuja olen nähnyt, mutten koskaan näin kauniisti tehtyä ja vimpan päälle lähes täydellistä! Saat olla ylpeä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos Viltsu ♥ Tässähän ihan punastuu...

      Poista
  7. Todella upea kakku <3 Täytyykin muistaa, kun seuraavan kerran kaipaa hienoa kakkua juhliin, että mistä niitä saa :) Yksi hienoimmista, mitä olen nähnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jessica ♥ Juu, teen mielelläni kakkuja myös muille, kuten nyt tämänkin kakun! :))

      Poista
  8. Sä oot niin taitava!!! <3 Upea kakku kertakaikkiaan! :)

    VastaaPoista
  9. Voi että sun kanssa, tuo on aivan mieletön kakku <3 ihanaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia ♥ Ihanaa päivää Sinullekin! :))

      Poista
  10. Kaunis, herkullisen kuuloinen (vaikka eihän tuota hennonne syödä), upea. Ihan kympin luomus!

    VastaaPoista
  11. terimakasih mas buat infonya dan salam sukses

    VastaaPoista
  12. mantap bos artikelnya dan sangat menarik

    VastaaPoista
  13. makasih gan infonya dan semoga bermanfaat

    VastaaPoista

Jättämäsi kommentti ilahduttaa minua. Kiitos!