perjantai 23. toukokuuta 2014

Hei Muuumi...

Viime sunnuntaiksi sain leipoa rakkaan tyttärentyttäreni 2-vuotispäiville täytekakun. Muumit on tällä hetkellä kova juttu, joten sama teema näkyi myös synttärikakussa.
 
 
Tein kakkuun gluteenittoman pohjan, jonka kostutin vanilliinisokerilla maustetulla maidolla. Tarun Taikakakut blogista löysin hyvän mustaherukkatäytteen ohjeen, jonka sitten tein kakun väliin.
 
4dl mustaherukoita
2dl vettä
200g vaniljatuorejuustoa
4dl kermaa
2dl tomusokeria
1/2dl vettä
6 liivatetta
 
Mittaa kattilaan vesi ja musteherukat. Keitä noin 10 minuuttia, että marjat pehmenevät. Painele sen jälkeen marjat siivilän läpi, että saat kaikki kuoret ym pois. Vatkaa ensin tuorejuustoa yksinään ja lisää sitten varovasti jäähtynyt mustaherukkaliemi tuorejuuston joukkoon tasaiseksi seokseksi. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma tomusokerin kanssa vaahdoksi. Kuumenna vesi ja liota joukkoon liivatteet. Kaada hiukan jäähtynyt liivateliemi mustaherukka-tuorejuustoseokseen koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi seokseen kermavaahto varovasti nostellen.

 
Kakun päälle tilasin Ullan Unelmasta valmiin muumiaiheisen kakkukuvan. Ilokseni huomasin, että ainakin meidän prismaan oli otettu nämä samat Ullan Unelman kakkukuvat myyntiin. Muutenkin kakkutarvikevalikoima oli laajentunut mm. reunanauhoilla. Kakun reunat koristelin elintarvikevärillä värjätyllä kermalla. Päällä olevat kukat löytyivät myös prisman valikoimista ja ovat tuollaisia vohvelikukkia. Sopivat minusta oikein hyvin tähän kakkuun.
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jättämäsi kommentti ilahduttaa minua. Kiitos!