keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Porokakku

 
 
POHJA
250g ruisvuokaviipaleita
3/4 dl maitoa

TÄYTE
4 liivatelehteä
200 g kylmäsavuporosiivuja
2 maustekurkkua
15 cm:n pala purjoa
2,5 dl kermaa
200 g chilituorejuustoa
200 g valkosipulituorejuustoa
1/2 dl vettä

KIILLE
3 liivatelehteä
3 dl tomaatti- tai vihannesmehua

Vuoraa irtopohjavuoan (halkaisija 24cm) pohja leivinpaperilla. Peitä vuoan pohja ruisviipaleilla. Kostuta maidolla. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Leikkaa porosiivut ja maustekurkut pieniksi kuutioiksi. Hienonna purjo.

Vaahdota kerma. Sekoita joukkoon tuorejuustot, kylmäsavuporo, maustekurkku ja purjo. Kuumenna vesi kiehuvaksi. Sulata joukkoon liivatteet. Sekoita vesi-liivateseos täytteeseen. Kaada vuokaan. Tasoita pinta ja anna hyytyä jääkaapissa kolmisen tuntia.

Laita liivetteet likoamaan kylmään veteen. Kuumenna puoli desiä mehusta kiehuvaksi. Sulata joukkoon liivatteet. Yhdistä lopun mehun kanssa. Kaada täytteen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa pari tuntia.

Irrota kakku vuokasta ja siirrä tarjoiluastialle. Koristele herneenversoilla. Porokakun voi tehdä valmiiksi hyvissä ajoin, sillä maku vain paranee säilytyksessä.
 


7 kommenttia:

  1. Onpa tosiaan kivaa, että Kakkukioski on taas auki :) Kyllä siellä Harjurinne-blogissakin vieralin, vaan en laiskana ole jättänyt vierailusta jälkeäni ;)
    Tänne on ilmestynyt niin paljon ihania leivonnaisia, nams =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se vaan niin on, että tämä leipominen on se mun juttu, vaikka sisustelustakin tykkään! Minun täytyy vain muistuttaa itseäni, että kohtuus kaikessa, etten väsytä/polta itseäni innostuksissani taas loppuun.

      Tervetuloa takaisin Kakkukioskille, Kirsi!

      Poista
  2. Ihana ohje ja huippuidea tuo päällinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ohje on muistaakseni Kinuskikissan viime joulun alla ilmestyneestä leivontalehtisestä. Oli kyllä hyvää. Maistui kaikille, tosi riittoisa ja tulee varmasti tehtyä toistekin =)

      Poista
  3. Tässäpä on ihanan kuuloinen resepti, nappasin talteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään meinaan leipasta tälläsen, huomiseen illanviettoon! :)

      Poista

Jättämäsi kommentti ilahduttaa minua. Kiitos!