perjantai 29. elokuuta 2014

Eino Vernerin Ristiäiskakku

Viime sunnuntaina vietimme toisen rakkaan lapsenlapsemme ristiäisiä. Sain Ukin kanssa kunnian järjestää juhlan meillä täällä mummolassa. Ristiäiskakun suunnittelimme yhdessä tyttäreni kanssa.


Tein seitsemän munan vaalean peruskakkupohjan, jonka kostutin vaniljamaidolla. Väliin laitoin toiveiden mukaan mustikka- ja valkosuklaamousset.




Tyttäreni toivoi kakun päälle vaaleansinisiä tennareita. Itseltänikin tuo tennari-muotti löytyy, mutta en ole vielä ehtinyt opettelemaan niiden tekoa. Niinpä otin yhteyttä Kermaruusuun ja hän lupasi ystävällisesti tehdä meille tennarit ja lisäksi vähän kukkia. Kiitos kauniista koristeista Kermaruusulle!


Kakun päällystin valkoisella sokerikuorrutteella, jonka alle laitoin kosteuden eristeeksi voikreemin.
 

4 kommenttia:

  1. wau mikä kakku, olet todella taitava. Esittelyssäsi kerrot haaveilevasi omasta kahvilasta, täällä yksi joka kerran oli jo pankissa kyselelässä laina-asioita oman kahvilan perustaminen mielessä. Ystävän kanssa olisimme halunneet kahvilan Oulun keskustaan, en muista mihin se haave kaatui. No sen jälkeen lähdinkin opiskelemaan ihan kokonaan erinlaista ammattia ja kakun teot jäi sille tiellä. Oma liike on edelleen haaveessa mutta ei ehkä enää kahvila, tai no miksiei???

    VastaaPoista
  2. Todellakin suloinen kakku, noi pienet popot on aivan hurmaavat.

    VastaaPoista
  3. Tulin vastavierailulle blogiisi ja voi mitä ihania herkkuja täältä löytyykään!
    Liiteyin heti lukijaksi!
    -marita-
    http://villejalupiineja.blogspot.fi/?zx=a2c9cc5aeb6598a4

    VastaaPoista
  4. Blogissa on ollut nyt viime aikoina hiljaista, joten sinulla taitaa olla jonkunlainen luova tauko meneillään. Toivottavasti et ole kuitenkaan lopettanut kokonaan blogisi päivitystä...

    VastaaPoista

Jättämäsi kommentti ilahduttaa minua. Kiitos!